Pauliina Viljanen

Kipinäkeskuksen toisen omistajan Pauliinan vahvuuksia puheterapeuttina ovat kärsivällisyys sekä herkkyys kohdata asiakas ja kuunnella hänen tarpeitaan. Erityisen lähellä sydäntä on työskentely puhevammaisten lasten ja nuorten kanssa. Pauliinaa innostaa ja palkitsee nähdä, kuinka hyvällä kuntoutuksella ja yhteistyöllä voidaan merkittävästi parantaa heidän kommunikoinnin taitojaan ja aktiivista osallisuutta omaan elämäänsä. Pauliina haluaakin suunnitella ja toteuttaa kuntoutusta vahvasti yhteistyössä asiakkaan lähiympäristön kanssa, koska siten löydetään aidosti merkitykselliset tavoitteet ja saadaan opitut asiat siirrettyä asiakkaan arjen elämään. Pauliinalla on vankka kokemus puhetta tukevan ja korvaavan kommunikoinnin (AAC) kuntoutuksesta ja näiden keinojen käytön aloittamisesta, tukemisesta ja ohjaamisesta. Pauliinan erityisenä kiinnostuksen kohteena on lisäksi puhemotoristen vaikeuksien kuntoutus.

Pauliina oli Valteri-koulu Ruskiksella puheterapeuttina lähes seitsemän vuoden ajan ennen kuin perusti Kipinäkeskuksen Iinan kanssa. Ruskiksella syttyi innostus yhteisölliseen, arjessa tapahtuvaan kuntoutukseen. Pauliina myös kouluttautui sekä kotimaassa että ulkomailla ja osallistui vahvasti AAC-alan kehittämistyöhön Suomessa. Lisäksi Ruskis-työhön kuuluivat kouluttajan tehtävät niin kotimaassa kuin Ruotsissa. Kipinäkeskuksessa kehittäminen ja kouluttaminen ovat edelleen tärkeä osa Pauliinan työtä.

Pauliina Viljanen

Pauliina Viljanen

Kehitysjohtaja, puheterapeutti
044 574 7551
pauliina@kipinakeskus.fi

Erityisosaaminen

  • Liikunta-, kehitys- ja monivammaisten lasten kuntoutus
  • AAC eli puhetta tukeva ja korvaava kommunikointi (useita koulutuksia)
    • AAC-keinojen käyttöönotto
    • lausetasoinen kuvakommunikointi
    • tietokoneavusteinen kommunikointi
    • Suomessa käytössä olevat kommunikointikansiot ja -taulustot
    • näkövammaisten henkilöiden auditiiviset kommunikointikeinot
    • katseohjausmenetelmät puhetta tukevan ja korvaavan kommunikoinnin käytössä
    • ympäristön ohjaus
  • Koulutus- ja konsultointityö